tiistai 1. marraskuuta 2011

Syysturnauksen 5. ja 6. kierros

Syysturnauksen kierrokset viisi ja kuusi pelattiin surullisissa merkeissä. Syynä surullisuuteen oli uutinen seuramme jäsenen Jyrki Hirsson pois nukkumisesta.

Viidennen kierroksen parit ja tulokset:
Havumäki-Kaunonen 1-0
Jaakkola-Häkkinen 0-1
Modilainen-Pousi 0-1

Viides kierros oli turnauksen puoliväli ja sen jälkeen kaikki pelaajat olivat kohdanneet toisensa kerran. Pistelaskullisesti tilanne puolessa välissä oli sellainen, että Havumäki, Kaunonen ja Pousi olivat kaikki jaetulla ykkössijalla vertailun jälkeen neljällä pisteellä. Viidennessä kierroksessa Pousi sai ihmeen kautta voiton Modilaisesta, tämän syöttäessä jo lähes varmassa tasapeliloppupelissä tornin Pousille. Myös Havumäki-Kaunonen pelissä peliin käytetty aika ja aikapula tekivät tehtävänsä pelin päättyessä siihen, että Kaunonen syötti kuningattarensa (Tosin tässä pelissä Havumäellä oli loppupelissä muutenkin voiton mahdollisuus korkea). Kaikki muut pelit päättyivät nopeasti, mutta Havumäki ja Kaunonen jaksoivat pelata niin, että Kaunoselle oli n. minuutti aikaa jäljellä ja Havumäellä suurinpiirtein viisi miinuuttia pelin loppuessa.

Kuudes kierros:
Jaakkola-Havumäki 0-1
Kaunonen-Pousi 0-1
Modilainen-Häkkinen 1-0

Kuudennessa kierroksessa Pousi makseli Kaunoselle kalavelkoja heidän viime kohtaamisestaan ja voitti pelin. Kaunoselle tuli näin kaksi häviötä peräkkäin ja hän tippui ykkössijalta sijalle kolme. Havumäki voitti Jaakkolan ja on viidessä pisteessä, kuitenkin vertailun tuloksena sijalla kaksi vertailun jälkeen. Pousi on Havumäen kanssa viidessä pisteessä ja johtaa turnausta. Ensi kerran peleissä haetaan jonkinlaista ratkaisua turnaukseen kun kierroksella seitsemän Havumäki ja Pousi kohtaavat uudestaan ja jos Havumäki voittaa on hänellä mahdollisuudet voittaa turnaus, olettaen että voittaa myös muut pelit. Jos käy niin, että Havumäki voittaa Pousin ja Pousi voittaa muut loput pelinsä ja Havumäki häviää viimeisellä kierroksella Kaunoselle (olettaen että voittaa muut pelit) tulee taas käymään niin, että ykköspallia jakaa vertailun jälkeen taas kaksi tai kolme(jos kaunonen voittaa myös kaikki loput pelinsä) pelaajaa. Elämme jännittäviä aikoja.

Sijoitukset ja pisteet kuudennen kierroksen jälkeen:
1. J. Pousi 5/6
2. J. Havumäki 5/6
3. K.Kaunonen 4/6
4. T. Modilainen 2½/6
5. T. Häkkinen 1½/6
6. J. Jaakkola 0/6 

Tähän loppuun vielä varmaankin yksi ainoita tämän turnauksen pelejä, joita molemmat pelaajat ovat taltioineet.

Syysturnauksen viides kierros Havumäki-Kaunonen
1. e4 c5    2. Nc3 Nc6    3. Nf3 d6    4. d4 cxd4    5.Nxd4 e6 
6. Be3 Nf6    7. Be2 Be7    8. O-O O-O    9. f4 a6    10. Bf3 Bd7 
11. Qd2 Rc8    12. Rad1 Qc7    13. f5 Nxd4    14. Bxd4 b5    15. a3 Bc6
16. fxe6 fxe6    17. Rfe1 Nd7    18. Bg4 e5    19. Be3 Rcd8    20. Nd5 Bxd5
21. Qxd5+ Kh8    22. Bxd7 Qxd7    23. Bb6 Rc8    24. c3 Qg4    25. Qb7 Rce8
26. Qxa6 Bh4    27. Rf1 Qe2    28. a4 Bf2+    29. Bxf2 Rxf2    30. Rxf2 Qxd1+
31. Rf1 Qxa4    32. Qxd6 Qa8    33. Qd5 Qb8    34. Rf7 Rd8    35. Rb7 Qa8
36. Qf7 Qa1+    37. Kf2 Qxb2+    38. Kg3 Qxc3+    39. Kg4 Rg8    40. Rxb5 Qd4
41. Qd5 Qf2    42. Kh3 Qe3+    43. g3 Qe2    44. Qxe5 Qg2+    45. Kxg2    1-0

Ensi viikolla pelaamme iloisesti pikapeli taas pitkästä aikaa. Osallistu ja voit voittaa!

4 kommenttia:

  1. Huomio kommentoimisesta: Jos haluat laitaa kommentin nimelläsi niin ei riitä, että olet yläoikealta kirjautunut sisään bloggeriin vaan sinun tulee kirjautua sisään tuolta oikeanpuoleisesta palkista, missä lukee Lukijat niin sen alapuolella olevasta kirjaudu sisään painikkeesta.

    VastaaPoista
  2. Tai sitten ei. Jos se sanoo, että nykyisellä ei ole käyttöoikeutta niin kannattaa napsauttaa nappulaa missä lukee että kirjaudu sisään toisena ja laittaa kuitenkin sitten samat tiedot kuin aiemmin niin se lähettää kirjoitetun kommentin

    VastaaPoista
  3. Tervehdys, Karhula!
    Ehkäpä ensi maanantain pikapelikisa voisi olla nimeltään Jyrki Hirsson muistoturnaus. Maailmassa on taas yksi miellyttävä ihminen vähemmän...

    Olen ollut mukana kolmessa kerhomme (Chatrang Benalmadena) sarjapelissä sekä tutustunut muutoinkin espanjalaiseen shakkielämään tositarkoituksella. Laadin aiheesta artikkelin tai pari Suomen Shakkiin. Kerrottavaa riittää, vaikka samoilla säännöillä täälläkin väännetään.

    Ari

    VastaaPoista
  4. Osanottoni. Muuten julkaistuun peliin puuttumatta 38...Td3+ näyttää pahimmoiselta.

    VastaaPoista