lauantai 9. huhtikuuta 2011

KarhTS:lle Cup-tappio Joensuussa

Tänä keväänä herätettiin henkiin lähes 30 vuoden tauon jälkeen Cup-turnaus, jonka tarkoituksena oli saada pelaajille lisäpelejä maaliskuussa päättyvän sarjakauden jatkeeksi. Suomen 93:sta shakkiseurasta mukaan lähtikin 28 seuraa kaikkiaan 33 joukkueella. KarhTS oli yksi näistä aktiivisesti mukaan lähteneistä seuroista. Kaakkois-Suomen Shakkipiiristä ei sitten muita joukkueita mukaan tullutkaan.

Kun Kaakkois-Suomen joukkueet loistivat poissaolollaan niin lähes luonnonlain varmuudella KarhTS:n vastustajaksi seuloutui Joensuun Shakkikerho koska Cup-turnauksessa noudatettiin alueellisen "arvonnan" periaatetta. Ja tietenkin ottelu "arvottiin" Joensuussa pelattavaksi. Vuosien saatossa KarhTS on kohdannut JoeSK:n noin 6 kertaa ja näistä 5 on pelattu Joensuussa.

Vastustajaksi ei tosin tullut Joensuun ykkösjoukkue vaan JoeSK II joka vahvuuslukujen valossa oli suurinpiirtein KarhTS:n tasoa. Molempien joukkueiden vahvuuslukujen keskiarvo oli noin 1880 mutta KarhTS oli vahvuusluvuiltaan huomattavasti epätasaisempi kuin JoeSK II. Ykkös- ja kasipöytien ero KarhTS:ssa oli n.650 pistettä ja JoeSK II:ssa n.230. Pöytäkohtaisesti katsottuna KarhTS:lla oli paremmat vahvuusluvut vain kahdella ensimmäisellä pöydällä. Siis näin ajatellen 6-2 voitto Joensuulle.

Ottelu menikin sitten jopa yllättävän "hyvin" vahvuuslukujen ennustamalla tavalla. Jokaisella pöydällä yhtä pöytää lukuunottamatta vahvuusluvultaan parempi pelaaja peri voiton.

Tämä poikkeus nähtiin 7:lla pöydällä kun KarhTS:n Samu Montonen onnistui kukistamaan lähes 200 pistettä (näennäisesti) vahvemman vastustajansa. Tosiasiassa Montosen pelitaito on jo pitkään ollut ainakin 250 pistettä korkeampi kuin Selo-luku osoittaa.

Muut pisteen tuojat KarhTS:n joukkueessa olivat odotusten mukaisesti kärkipöytien Timo Nippula ja Jussi Upero. Kun muilla viidellä pöydällä KarhTS:lle tuli häviö niin tuloksena oli siis KarhTS:n 5-3 häviö ja putoaminen Cupista.

Pöytäkohtaiset tulokset ottelusta JoeSK II - KarhTS.

1. T.Mustonen ( 1937) - T.Nippula (2225) 0-1
2. H.Arppi (1962) - J.Upero ( 2154) 0-1
3. J.Peurala ( 1992) - M.Koskinen ( 1951) 1-0
4. M.Jönhede ( 1913) - J.Engelberg (1898) 1-0
5. P.Hautamäki (1851) - J.Hirsso (1799) 1-0
6. R.Niemelä (1784) - S.Tuominen (1757) 1-0
7. T.Pääkkönen (1871) - S.Montonen (1695) 0-1
8. E.Suikki ( 1702) - J.Havumäki (1561) 1-0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti